Tänään toi paprut about klo 14.
Alv pitää ilmota TÄNÄÄN.
Miten saan asiakkan ymmärtämään, että pitää tuoda aikasemmin kuitit?
Asikas on rankka, veetuilee jos en tee kaikkea heti.
Neuvoja?
Asiakas tuo kuitit aina viimetipassa
Re: Asiakas tuo kuitit aina viimetipassa
Nämä ovat hankalia tilanteita, koska vaikka asiakas käyttäytyy ikävästi, pitää olla silti vähän varovainen ettei hän kuitenkaan loukkaannu ja vaihda toiselle.
Se, mihin ihmiset yleensä reagoivat parhaiten ja helpoiten, on rahalliset kannustimet. Voisitko esimerkiksi määritellä ehdoissasi niin, että kuitit tulee palauttaa vähintään kaksi vuorokautta ennen ilmoituksen jättöaikaa ja että myöhässä palautetuista kuiteista veloitetaan pieni kiirelisä? Tällöin sinun ei tarvitse olla epäkohtelias asiakkaan suuntaan, hoidat hänen kirjauksensa vaikka ne olisivat joskus myöhässäkin, mutta samalla asiakas huomaa pienestä lisäveloituksesta, että on hänelle hieman epäedullista palauttaa kuitit toistuvasti viime tipassa.

Sama rumba jatkuu.Mitään kiirelisää ei suostu maksamaan.
Seuraavan ilmon deadline nyt maantaina. Soitin torstaina, että tenkö ilmon, kuitit puuttuu. Olisi tuonut matskun perjantaina, olin 8-20 muualla töissä. Mahd olisi ollut seiskalta aamulla tai ysin jälkeen illalla. Ei kuitteja vielä.
Taloustilanteeni takia on pakko pitää tämä asiakas - emt miksi piti vielä jatkaa avautumista.