Sivu 1/1

Sivutoimisesta päätoimiseksi tilitoimistoksi

Lähetetty: 29 Helmi 2016, 14:48
Kirjoittaja Controller
Olen tässä pohdiskellut, josko siirtyisin sivutoimisesta ja harratusmaisesta kirjanpidosta lähemmäksi ammattimaisempaa. Päivitän osaamistani koulutuksilla parhaillaan. Olisin kaivannut vähän vinkkiä siitä, kuinka suuria asiakasmääriä tilitoimistoilla yleensä on / työntekijä. Riippuu tietenkin asiakkaista, mutta itselläni on tähän mennessä ollut lähinnä yhdistyksiä.

Jostain taloushallintoliiton tutkimuksesta luin, että keskimäärin tilitoimistolla olisi 25-29 asiakasta / tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä. Miten kommentoitte? Kuinka monta tilinpäätöstä kirjanpitäjä ehtii tehdä tilinpäätösaikana ajamatta itseään henkihieveriin?

Re: Sivutoimisesta päätoimiseksi tilitoimistoksi

Lähetetty: 04 Maalis 2016, 10:03
Kirjoittaja HannaF
Olen itse samassa tilanteessa. Teen vielä sivutoimisesti syksyyn saakka, kunnes valmistun ja sitten olisi tarkoitus työllystyä kokopäiväisesti kirjanpitäjänä.

En tosiaan osaa vastata kysymykseesi, mutta itse olen miettinyt, että on aika mahdotonta sanoa montako asiakasta, kun eri asiakkaat työllistävät niin eri tavalla. Toisille teen kirjanpitoa 3 kk välein yhden päivän ja toisille monta päivää/kk. Edes asiakasyritysken liikevaihto ei kerro mitään, vaan kirjausten määrä ja laatu.

Re: Sivutoimisesta päätoimiseksi tilitoimistoksi

Lähetetty: 19 Maalis 2016, 16:56
Kirjoittaja Controller
Ok, eli lähinnä kokemuksen ja oman asiakaskunnan myötä sitten asettuu uomiinsa tuo asiakasmäärä. Ja alkuun varmaan menee aikaakin enemmän, kun varmasti tulee uusia asioita eteen.

Re: Sivutoimisesta päätoimiseksi tilitoimistoksi

Lähetetty: 17 Loka 2016, 19:41
Kirjoittaja kirjaaja
Hei,

Olen kolme vuotta ollut alalla.

Aluksi asiakkaita oli n. 25, pääasiassa pienehköjä toiminimiä, muutama pieni osakeyhtiö.

Nyt minulla on hieman yli 40 asiakasta. Edelleen ne 25 pientä toiminimeä/osakeyhtiötä, muutama koy, pari as oy:ta, yhdistys, muutama ky, lisää toiminimiä/pieniä osakeyhtiöitä ja viisi ismopaa tarkastettavaa osakeyhtiötä sekä palkat (ehkä 15?). Konserneita en ole tehnyt, mutta alkaa houkutella ehkä senkin maailman opettelu jossakin vaiheessa.

Harjoitellaan nyt vielä muutama vuosi. :)

Pärjään ihan ok aikataulujen kanssa, mitä nyt välillä on kiire jos tulee jotakin "ekstraa" tai selvitystyötä, minulla palkat ovat kyllä pahin stressaaja. Antaisin ne mieluusti kokonaan palkanlaskijan murheeksi. Keväällä tekee TODELLA tiukkaa saada kaikki kalenterivuotiset toiminimet huhtikuun alkuun mennessä kasaan. Onneksi nuo tarkastettavat Oy:t päättävät yhtä lukuunottamatta tilikautensa muuna ajankohtana kuin vuodenvaihteessa.

Aloitan jo syksyllä valmistautumaan kevään tohinaan, koska en halua istua keväällä kaikkia viikonloppuja töissä eivätkä hermoni yksikertaisesti kestä jos kaikki selvitystyö jää pahimpaan ruuhka-aikaan. Eli teen kaiken mahdollisen syksyllä että selviäisin keväästä hengissä. :roll: :)

Tästä huolimatta minulla on varmaankin vielä ihan inhimillinen asiakaskattaus, olen kuullut paljon hurjemmistakin työmääristä. Tilitoimistoalalla kate on vain tiukassa ja asiakkaat ovat hyvin hintatietoisia.

Muutama vinkki oman työn tehostamiseen:
1) vaadi asiakkaalta materiaali tietyn tasoisena -> aina joskus jotain jää ja niitä pyydellään, mutta asiakas maksaa sinulle kirjanpidosta, ei siitä että kaivat muovipussista roskat, tupakantumpit ja muutaman mahdollisen kutin
2)opeta ja opasta uusi asiakas hyvin, vaikka kädestäpitäen -> käytät tunnin tai kaksi materiaalin kasaamisen läpikäymiseen, tositeaineiston sisältövaatimuksista mainitsemiseen niin usein säästät tämän vaivan monenkertaisesti kun saat oikeanlaiset raportit ja tositteet kirjanpitoon
3)mieti mikä on järkevä tapa tehdä asioita, mistä on sinulle/asiakkaalle lisäarvoa/mikä on turhaa/mitä laki vaatii
4)ota ongelmat esille esimiehen/asiakkaan kanssa
5)osoita asiakkaalle että kun hän hoitaa oman tonttinsa hän hyötyy siitä joko taloudellisesti tai paremman palvelun muodossa (=jotain ekstaa?)

Olen pienehkössä toimistossa töissä, joten varmaan isossa talossa ei ole näin ns. vapaita käsiä

Re: Sivutoimisesta päätoimiseksi tilitoimistoksi

Lähetetty: 18 Loka 2016, 07:34
Kirjoittaja HannaF
Voisin lisätä noihin kirjaajan aatoksiin, että niitä "kalenterivuotisia toiminimiä" ei ole mikään pakko ottaa. Tai ainakin niistä kannattaa pyyttää yhtä paljon rahaa, kuin, jos työn tekisi kuukausittain tai neljännesvuosittain ja kertoa myös asiakkaalle, ettei hintaan vaikuta se, miten pienissä erissä työ tulee. :wink:

Jo tarjousvaiheessa on erityisen tärkeää, että selkeästi - kirjallisesti - asiakkaalle ilmoitetaan mitkä ovat hänen tehtävät ja mitkä eivät. Mitkä ovat tilitoimiston tehtävä ja mitkä eivät. Tämä tilitoimiston ei-lista kannattaa toki mahdollisuuksien mukaan muuntaa lisäpalvelulistaksi.
Soimukseen kuuluu asiat A, B, C ja D - lisämaksusta myös ja E, F, jne...