Vähentäminen

Kaikki mikä liittyy yrittäjänä toimimiseen yritysmuodon valinnasta eläkeasioihin.
Reissuli
Viestit: 15
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 17:05

Vähentäminen

Viesti Kirjoittaja Reissuli »

Elinkeinotoiminnan kuluina saa vähentää kaikki ne elinkeinotoiminnan menot ja menetykset, jotka ovat johtuneet tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä.
Lähde: vero.fi

Lähinnä spekuloin nyt niitä epäselviä tapauksia, joissa ei olla ihan varmoja, onko kulu johtunut "tulon hankkimisesta". Kyseessähän on hyvin tulkinnanvarainen ja ainakin osittain omantunnon kysymyskin.
Olen itse ollut tähän asti hyvin tarkka siitä, että kirjanpidossa olevat kulut ovat todella vähennyskelpoisia, mutta nyttemmin olen alkanut miettiä muutamia tapauksia, joihin ehkä olisin myös oikeutettu. Mitä tekisitte esimerkiksi näissä esimerkeissä:

1) Kuuntelen musiikkia tilauksia lähettäessäni, voinko vähentää kaiuttimet kirjanpidossa? Kuuntelen musiikkia myös kirjanpitoa tehdessäni, voinko vähentää kuulokkeetkin?

2) Tarkistan puhelimella silloin tällöin onko sähköposteja tullut, onko verkkosivut toiminnassa, jne. Voinko vähentää puhelinkuluja esimerkiksi 30% ?

3) Kirjanpitoa tehdessäni minulla on tapana juoda myös kahvia. Voinko siis vähentää kahvin, kahvinkeittimen, maidon ja kahvileivän?

4) Musiikkia kuuntelen yleensä Spotifystä. Voinko vähentää siitä aiheutuvat kuukausittaiset kulut?
HannaF
Viestit: 122
Liittynyt: 23 Tammi 2015, 12:36

Re: Vähentäminen

Viesti Kirjoittaja HannaF »

Koska kysymys on muotoiltu mielipidekysmykseksi, rohkenen vastata, vaikka mitään faktatietoa minulla ei olekaan asiasta esittää.

Jos työtä varten on erikseen toimitilat, niin minusta on päivänselvää, että siellä olevat kalusteet (mm. kaiuttimet) ovat yrityksen kuluja. Jos taas työtä tehdään kotona on mielestäni yksinkertaisempaa tehdä verotuksessa työhuonevähennykset, kuin lähteä miettimään mikä laite on henkilökohtaiseen käyttöön ja mikä yrityksen, varsinkin, jos tulonhankkimisperuste on yhtään epäselvä.

Jos taas puhutaan esineistä, joista työntekijä/yrittäjä hyötyy myös vapaa-ajallaan, niin silloinhan ne käsittääkseni lasketaan veronalaiseksi etuudeksi (esim. puhelinetu) ja käsitellään kirjanpidossakin sen mukaisesti.

Kahveista en tiedä ja olisin kiinnostunut kuulemaan kuinka se oikeasti menee.

Spotifyilla on varmaan omat ehdot yrityksille, mikäli ollenkaan tekevät niitä kaupallisten tahojen kanssa, eli sanoisin, että Spotifyn kustannuksia ei voi ajatella yrityksen kuluina, jos tili on yksityishenkilön, eikä yrityksen.
Vastaa Viestiin