Sivu 1/1

TVM:n kirjaaminen jälkikäteen

Lähetetty: 08 Helmi 2017, 11:07
Kirjoittaja vaikia
Hei,

Olen tehnyt yhdistysten kirjanpitoa ja palkanlaskentaa jo vuosia ja kaikki on tähän asti mennyt ihan hyvin. Nyt kuitenkin harmikseni huomasin tehneeni palkka.fi -sivuilla mokan 2014 ja vahingossa merkinnyt yhden työntekijän yrittäjäksi. Tästä syystä tältä yhdeltä henkilöltä ei ole koskaan peritty työttömyysvakuutusmaksua. Olen toki asiaa ihmetellyt, mutta en ole ymmärtänyt, että asia johtui minun tekemästä virheestä.

Selvitin asian TVR:n kanssa ja olen tehnyt uudet palkkailmoitukset vuodesta 2014 lähtien. Yhdistys maksaa kaikki maksamatta jääneet maksut, myös työntekijän, koska työntekijältä niitä saa periä vain kaksi kuukautta taaksepäin. Onneksi ei puhuta isoista summista.

Ongelmani on nyt se, etten yhtään tiedä miten teen nämä korjaukset kirjanpitoon. 2016 maksuja ei olla vielä muutenkaan maksettu, eli sen korjauksen kerkesin ilmoittamaan ajoissa. Korjasin summan myös siirtovelkoihin. Mutta miten kirjaan 2016 työntekijältä perimättä jääneet maksut kirjanpitoon? Ja miten merkitsen sen, että ne tulee yhdistyksen maksettavaksi?

Toinen kysymys on, että miten teen kirjauksen kirjanpitoon sitten kun meille tulee lisälasku vuosista 2014-2015?

Kiitos oikein paljon jo etukäteen avusta.

Re: TVM:n kirjaaminen jälkikäteen

Lähetetty: 12 Helmi 2017, 14:06
Kirjoittaja Mia Varvikko
Hei,

itse kirjaisin ne samalle tilille kuin muutenkin yhdistyksen maksettavaksi tulevat työttömyysvakuutusmaksut, koska niitähän ne ovat, vaikkakin aiemmilta vuosilta. Selitteeksi sen, että maksut aiemmilta kausilta. Kysehän ei suurista summista ole, joten turha aukoa vanhoja kausia jotta kirjaisi niitä sinne.

Mia

Re: TVM:n kirjaaminen jälkikäteen

Lähetetty: 14 Helmi 2017, 16:10
Kirjoittaja vaikia
Hei,

Kiitos neuvosta, täytyy tehdä näin.