Sivu 1/1

Väärin ilmoitetut alv:t

Lähetetty: 01 Syys 2016, 10:36
Kirjoittaja Möykky2011
Oy:n kausiveroilmoituksen ilmoitusjakso on kuukausi. Kirjanpitäjä on ilmoittanut myyntien alv:t koko tämän tilikauden ajan maksuperusteisesti eli esim. toukokuussa kirjoitettujen, mutta kesäkuussa maksettujen myyntilaskujen alv:t kesäkuussa. Tilinpäätöksessä joulukuun laskut (ja pari hassua maksamatonta aiemmilta kuukausilta) sentään oli kirjattu myyntisaamisiin ja sen myötä alvitkin tilitettiin oikeassa kuussa edes joulukuun myyntien osalta.

Onko jollain kokemusta vastaavan korjaamisesta? Pitäisikö kaikki kausiveroilmoitukset oikaista suorite-/ laskutusperusteisiksi myyntien alvien osalta? Ostolaskuissakin on käytetty maksuperustetta, mutta niiden osaltahan hyötyy verottaja, kun alv:t vähennetään vasta ikään kuin jälkikäteen (= ei tarvetta oikaista). Liikevaihtoa on n. 500 000 €, joten ihan pienistä alv-tilityksistäkään ei ole kyse.

Re: Väärin ilmoitetut alv:t

Lähetetty: 05 Syys 2016, 12:53
Kirjoittaja myokymia
Ei todellakaan tarvitse lähteä oikomaan, tuohan on ihan normaali käytäntö. Eihän kukaan ota arvonlisäverolakia tuolta osin tosissaan (edes verottaja). Arvonlisäverolain säätäjille tapahtui aikoinaan virhe, kun sallivat suorite- ja laskutusperusteeen, kun tarkoitus oli sallia kirjanpitolain kanssa yhteneväisesti suorite- ja maksuperusteinen tilitys. Tätä virhettä ei tietenkään voitu myöntää, joten kaikessa hiljaisuudessa sen vain annettiin olla ja käytännön tasolla kaikki kolme tapaa ovat täysin sallittuja (mikrotyksiksille, joiden kuukauden välisillä alv-tilityksillä ei ole suurta eroa kenenkään kannalta. Arvonlisäverolakihan sallii sanktiotta jättämisen, kun "virhe" on vähäinen).

Mikroyrityksissä maksuperusteinen tapa tilikauden sisällä onkin kaikkein järkevin tapa hoitaa kirjanpito, koska se on kustannustehoikkain (ja kun kirjanpito on harvan yhtiön ydintoimintaa, tulee talousteoreettisesti tukitoiminnot hoitaa mahdollisimman kustannustehokkaasti). Tilinpäätökseen sitten suurimmat oikaistaan suoriteperusteisesti, mutta tässäkin kannattaa pitää järki mukana, ettei ihan pikkusummien kanssa puuhaile turhan takia.

Ensi vuodelle hallitus onkin myös muodollisesti sallimassa tuon maksuperusteisen arvonlisäveron tilittämisen tai näin ainakin budjettiriihessä mainitsivat.

Re: Väärin ilmoitetut alv:t

Lähetetty: 23 Syys 2016, 20:59
Kirjoittaja kirjaaja
Itse pyrin kirjaamaan asiakkaideni kirjanpidon myynnit laskutusperusteisesti tilikauden aikana, ostojen kanssa en ole ollut niin tarkka. Kuitenkin pienemmät asiakkaat jotka toimittelevat materiaalia vähän miten sattuu saatan kirjata maksuperusteisesti, vaikkei se aivan lain hengen mukaista olekaan. Tilinpäätöskuukausi on asia erikseen ja sillon tavoite on suoriteperusteisuus - järkevissä määrin.

Ei noita ilmoituksia kannata alkaa tilikauden ajalta korjailemaan. Jos lopputulos on oikea niin menkööt sellaisenaan. Jos hallitus saisi nyt aikaiseksi tuon helpotuksen laskuteperusteisuudesta maksuperusteisuuteen niin olisi se kyllä edes eräänlainen kädenojennus yrittäjien suuntaan.

Re: Väärin ilmoitetut alv:t

Lähetetty: 24 Syys 2016, 11:54
Kirjoittaja HannaF
Kyllä niiden täytyy olla kirjanpidon kanssa samassa tahdissa. Käytännössä aina tulee tositteita myöhässä kirjanpitoon, jolloin ne menee "myöhässä" myös kausiveroilmoitukseen. Itse olen tiukkana tilikauden päättyessä, koska haluan tehdä työn teostani järkevää niin itseni, kun asiakkaankin kannalta. Korostan siis aina, että loputkin tilikaudelle kuuluvat tositteet on toimitettava hyvissä ajoin ennen tilinpäätöstä.