Tiliristikkojen kirous

Kysymykset kirjanpidon perusteisiin liittyen.
piko1966
Viestit: 6
Liittynyt: 06 Tammi 2010, 13:29

Tiliristikkojen kirous

Viesti Kirjoittaja piko1966 »

Olen opetellut oppisopimuskoulutuksessa tiliristikoiden käyttöä kirjaimellisesti tuskanhiki otsalla - sitä ennen en tiennyt moisia edes olevan olemassakaan! Varsinkin varaston arvon + muutosten kirjaaminen on todella kinkkistä minulle yksinkertaisimmillaankin. Ymmärrän kyllä valmiit tiliristikot, mutta kun niitä pitää itse alkaa tekemään tulee ongelmia. Sitten kun näen ratkaisun vastuukouluttajalta, tulee ahaa-elämys. Että noin yksinkertaista asiaako en voi millään jostain syystä ymmärtää!?

Minulla muutaman vuoden kokemus tilikauden aikaisesta ATK - pohjaisesta kirjanpidosta, ja olen saanut opetellessani tehdä muutaman tilinpäätöksenkin jo - eikä niissä ole ollut mitään läheskään niin vaikeaa. Ja työpaikkakouluttajat + jotkut asiakkaatkin ovat kehuneet osaamistani.

Miksi mokomia tiliristikoita pitää edes opetella - saati menojen ja tulojen laskemista käsin?!?! En tule työssäni mokomaa tarvitsemaan. Siltä ainakin tuntuu. Vastuukouluttajani mukaan saa läpi kirjanpitäjän tutkintoa ellen osaa johtaa tilinpäätöstä tiliristikoilla. (Tai ainakin niin olen ymmärtänyt. Olen stressaantunut ja turhautunut osaamattomuuteeni, joten tämä viesti on provokatiivinen.)
Viimeksi muokannut piko1966, 08 Tammi 2010, 09:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
piko1966
Viestit: 6
Liittynyt: 06 Tammi 2010, 13:29

Re: Tiliristikkojen kirous

Viesti Kirjoittaja piko1966 »

Lisäys. :roll:
Viimeksi muokannut piko1966, 08 Tammi 2010, 09:52. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Andy
Viestit: 1560
Liittynyt: 16 Elo 2008, 15:50

Re: Tiliristikkojen kirous

Viesti Kirjoittaja Andy »

Hei!

Ymmärrän kyllä tuskasi :) Mutta veikkaan että harjoittelu auttaa asiassa, sillä loppujen lopuksi tiliristikot ovat ihan loogisia. Kieltämättä niiden käyttö on hankalampaa kuin atk-pohjaisten kirjanpito-ohjelmien, kun kirjauksia täytyy tehdä joka asiasta erikseen: esim. tilinpäätöksessä tilit pitää käsipelillä päättää tuloslaskelmaan ja taseeseen, vaikka suurin osa kirjanpito-ohjelmista tekee sen täysin automaattisesti. On tiliristikoiden opettelemisesta kyllä se hyöty, että oppii väkisinkin ymmärtämään kirjaukset perusteellisesti ja tarkasti. Mikä asia niissä tuntuu sinusta hankalimmalta ymmärtää?
piko1966
Viestit: 6
Liittynyt: 06 Tammi 2010, 13:29

Re: Tiliristikkojen kirous

Viesti Kirjoittaja piko1966 »

Kiitos vastauksestasi!

Kaikkein hankalinta on ollut ymmärtää ja muistaa se että viennit aloitetaan tekemään päin vastoin kuin ATK-pohjaisessa kirjanpidossa. (Tosin ne tulevat sitten oikeille puolilleen tulos- ja tase-erittelyssä...)

Myös vastakirjauksien tekemisissä on ollut paljon virheitä.

En myöskään ole sisäistänyt sitä miksi lisäyksiä tehdään debet-puolelle, koska ATK-pohjaisessa kirjanpidossa lisäykset tehdään aina loogisesti kredit-puolelle.

Sen olen niiden tehtävien avulla jo sisäistänyt mitkä viedään tuloslaskelmaan,- ja mitkä taseeseen.

Johtuukohan tämä vaikeus tiliristikoiden sisäistämiseen siitä että olin kouluaikana huono matematiikassa? ATK-hommat ovat aina sujuneet hyvin, koska ajattelutapani on looginen, tieteellinen, ja systemaattinen.

Moni on ihmetellyt ammatinvalintaani juuri huonon "matikkapään" takia.
Andy
Viestit: 1560
Liittynyt: 16 Elo 2008, 15:50

Re: Tiliristikkojen kirous

Viesti Kirjoittaja Andy »

piko1966 kirjoitti:Kiitos vastauksestasi!

Kaikkein hankalinta on ollut ymmärtää ja muistaa se että viennit aloitetaan tekemään päin vastoin kuin ATK-pohjaisessa kirjanpidossa. (Tosin ne tulevat sitten oikeille puolilleen tulos- ja tase-erittelyssä...)
En ole aivan varma ymmärsinkö tätä kohtaa oikein. Tiliristikot eivät itsessään vaikuta siihen miten päin jokin vienti tehdään (jos tarkoitit että kummalla puolella on debet ja kummalla kredit), vaan ne voi piirtää kummin päin tahansa ilman että se vaikuttaa lopputulokseen. Tietysti ihmisillä voi olla vakiintuneita käytäntöjä, mutta järjestyksellä ei ole merkitystä kunhan kaikki tilit noudattavat samaa kaavaa sen suhteen.
piko1966 kirjoitti: Myös vastakirjauksien tekemisissä on ollut paljon virheitä.
Minkäslaisia virheitä niissä on tullut? Oletko valinnut vääriä tilejä vastatileiksi vai..? Siitä perussäännöstä on aina hyvä lähteä liikkeelle, että pankki ja sekkitilien saldot lisääntyvät debet puolelle, eli jos rahaa tulee tilille se menee debetiin ja jos rahaa lähtee, se kirjataan kreditiin. Ja sitten kun muistaa että aina vastakirjaus pitää tehdä sillä vastatilillä päinvastaiselle puolelle (esim. jos kirjaat tapahtuman pankkitilin debetiin, toinen puoli kirjataan vastatilin kreditiin) niin siitä pystyy lopulta päättelyketjun avulla selvittämään kaikkien tilien "puolisuuden".
piko1966 kirjoitti: En myöskään ole sisäistänyt sitä miksi lisäyksiä tehdään debet-puolelle, koska ATK-pohjaisessa kirjanpidossa lisäykset tehdään aina loogisesti kredit-puolelle.
Tämä kuulostaa hieman omituiselta, mitä atk-ohjelmaa olet käyttänyt kirjanpidossasi? Voi olla että ohjelman käyttöliittymä on hämännyt, mutta kyllähän lisäyksiä tehdään tietyillä tileillä myös kredit puolelle. Esimerkkinä vaikkapa myyntitili: jos kerran myydystä tavarasta tulee rahaa pankkitlin debet puolelle (nyrkkisäännön mukaan) niin silloin vastakirjauksen on pakko mennä myyntitilin kredit-puolelle, mikä siis tarkoittaa sitä että myynnit lisääntyvät kredit-puolelle myyntitiliä.
piko1966 kirjoitti: Johtuukohan tämä vaikeus tiliristikoiden sisäistämiseen siitä että olin kouluaikana huono matematiikassa? ATK-hommat ovat aina sujuneet hyvin, koska ajattelutapani on looginen, tieteellinen, ja systemaattinen.
Ei varmastikaan johdu siitä! Kirjanpidossa on hyötyä paljon enemmän nimenomaan noista luettelemistasi ominaisuuksista kuin matematiikasta, sen matikan hoitaa kyllä taskulaskin. Homma vaatii vaan sen ahaa-elämyksen syntymisen, jonka jälkeen palaset ikään kuin loksahtavat paikoilleen!
piko1966 kirjoitti: Moni on ihmetellyt ammatinvalintaani juuri huonon "matikkapään" takia.
Turhaan ihmettelevät. Kuten sanottua, kirjanpidossa tarvitaan muunlaisia taitoja paljon enemmän kuin matikkapäätä. Perus kirjanpidossa vaikeimmatkin laskusuoritukset ovat yksinkertaisimmasta päästä olevia prosenttilaskuja.
piko1966
Viestit: 6
Liittynyt: 06 Tammi 2010, 13:29

Re: Tiliristikkojen kirous

Viesti Kirjoittaja piko1966 »

Kiitos, vastauksesi selvensi paljon asioita. Kiitos myös uudesta muistisäännöstä josta aion ottaa opikseni.

Minua on sotkenut sekin ettei kaikkea johdetakaan tiliristikoilla kassatilin kautta. No tietenkään ei koska kassa ja sekkitili ovat eri asioita - niitäkin sotken välillä keskenään!

Mitenkäs muut "omaisuustilit" esimerkiksi oma pääoma ja varaston arvo- lisääntyvätkö nekin debetiin ja vähenevät kreditin puolella? Ja tasetilillehän nekin päätyvät tilinpäätöksessä?

Opintie tuntuu tosiaan tässä alkuvaiheessa melko ohdakkeiselta. Muistamista on niin paljon - varsinkin kun opiskelee työn ohessa.
Vastaa Viestiin