Kausiveroilmoituksen korjaaminen

Arvonlisäverojen hoitamiseen liittyvät kysymykset.
Reissuli
Viestit: 15
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 17:05

Kausiveroilmoituksen korjaaminen

Viesti Kirjoittaja Reissuli »

Kyseessä on 17 kk mittainen pidennetty ensimmäinen tilikausi. Arvonlisäverot ilmoitan kerran vuodessa, joten ensimmäisen ilmoituksen tein jo vuodelta 2013.

Vuoden 2013 kirjanpito oli kuitenkin tehty yhdenkertaisena. Nyt sain kirjanpidon vihdoin muutettua kahdenkertaiseksi, oli muuten melkoinen homma. Samalla paljastui muutama näppäilyirhe, joiden takia liikevaihto, kuten myös maksettu vero ei täsmää. Liikevaihto on oikeasti noin 25 euroa pienempi, ja maksettava vero vähennysten jälkeen 60 euroa vähemmän, kuin aiemmin ilmoittamani. Alarajahuojennuksen jälkeen olen siis maksanut noin 10 euroa liikaa veroa.

Mitä tässä tilanteessa nyt tulisi tehdä? Verohallinnon sivulta löysin ohjetta:[quote]Korjaus tehdään ottamalla virheen määrä huomioon myöhemmässä kausiveroilmoituksessa tai ilmoittamalla muutoksen määrät lisäilmoituksella sille kohdekaudelle, jossa virhe on.

Korjaus tehdään myöhemmässä kausiveroilmoituksessa vain, jos virhe huomataan ennen kuin tilikauden tai kalenterivuoden viimeinen kausiveroilmoitus on annettu./quote]
Voinko siis huomioida tämän tehdessäni kausiveroilmoituksen vuodelta 2014 vähentämällä liikevaihtoa, ja maksettua veroa tuolla ilmoittamallani liialla määrällä?