Konsernin sisäisen laskutuksen arvonlisävero

Arvonlisäverojen hoitamiseen liittyvät kysymykset.
Taloushallitsija
Viestit: 1
Liittynyt: 26 Marras 2013, 14:30
Paikkakunta: Pirkanmaa

Konsernin sisäisen laskutuksen arvonlisävero

Viesti Kirjoittaja Taloushallitsija »

Konsernissa emoyhtiö on hallinnollinen yhtiö jonka työntekijöinä on kaikki toimihenkilöt ja suurin osa ostoista tehdään sille, tytäryhtiöiltä tulee käytännössä kaikki liikevaihto ja sen myötä tulos. Emoyhtiö laskuttaa tyttäriä hallintopalveluistaan alvillisilla hallintopalkkiolaskuilla joiden alv:n tyttäret luonnollisesti vähentävät myynnin alveistaan.

Nyt kuitenkin yhden tytäryrityksen myynti muuttuu arvonlisäverottomaksi, minkä myötä myös tyttären alv-vähennysoikeus poistuu. Ollaan siis tilanteessa jossa emo maksaa hallintopalkkiolaskutuksesta alv:n, mutta samasta alv:sta ei voi tytär enää tehdä vähennyksiä. Konserni siis maksaa verottajalle aikamoisen summan sisäisestä laskutuksestaan.

Hallintopalkkiolaskutus perustuu tyttären liikevaihtoon josta aikanaan sovitulla prosentilla laskutetaan hallintopalkkiota, jokaisen tytäryrityksen hallintopalkkio laskutetaan saman perusteen mukaan.

Mitä keinoja tämän kyseisen "aiheettoman" arvonlisäveron välttämiseksi on?
Kirjanpito on kivaa