Kannattaako ALV-rekisteriin meneminen kesken tilikauden?

Toiminimen kirjanpitoon ja verotukseen liittyvät keskustelut
Passe
Viestit: 2
Liittynyt: 06 Marras 2011, 06:28

Kannattaako ALV-rekisteriin meneminen kesken tilikauden?

Viesti Kirjoittaja Passe »

Olen tehnyt parin vuoden ajan todella pienimuotoista toimintaa. Muistiinpanovelvollisuuteni olen hoitanut itse, alv-rekisterissä en ole vielä. Siirryin kuitenkin hetki sitten päätoimiseksi yrittäjäksi ja nyt on herännyt muutama kiperä kysymys. Lähtötilanne on tälläinen:

Tuloja nyt tällä tilikaudella: ~3k
Menoja nyt tällä tilikaudella: ~1k
Asiakkaista 99% yrityksiä

Nyt yrityksen ja erehdyksen kautta viisastuneena joudun kiroamaan, kun en mennyt alv-rekisteriin jo aikaisemmin, vaikka tiesin, että suurin osa laskutuksista tulisi kuitenkin menemään yrityksille. Alvit olisi siis ainoastaan plussaa jos tilikausi jää alle 8,5k. Nyt jälkiviisaana koitan löytää parhaan tavan paikkailla tilannetta.

Ensimmäinen kysymys tuli eteen, kun pitäisi tehdä liiketoimintaan liittyen hankintoja noin tonnin edestä. Ja vielä mielellään mahdollisimman pian. Jostain on jäänyt mieleen mutu siitä, että aikaisempana vuotena tehdyistä alvin alaisista hankinnoista saisi vähentää alvit seuraavassa tilikaudessa, kun siirtyy alv-velvottomasta velvolliseksi. Sille kai oli joku hieno termikin. Mikä on asian nykyinen laita?

Tämän vuoden tilikausi tulee jäämään vielä alle tuon 8500 euron rajan. Asiakkaani ovat kuitenkin yrityksiä, joten rupesin miettimään, että voisiko sittenkin olla kannattavaa mennä vielä tämän vuoden puolella alv-rekisteriin. Käytännössähän silloin kai joutuisin ottamaan hetkellisesti turpaan maksamalla alvit myös takautuvasti noista nykyisistä tuloista, mutta samalla saisin loppuvuoden laskutuksista perittyä alvit ja kaikki vissiin tulisi takautuvasti veronpalautuksina, kun tuo raja ei rikkoudu?

Tässä olisi vissiin ainakin kolme tapaa ratkaista tilanne:

- Ilmoittaudun alv-rekisteriin vasta seuraavaan tilikauteen ja venytän vielä pari kuukautta noita hankintoja
- Ilmoittaudun alv-rekisteriin vasta seuraavaan tilikauteen, mutta teen hankinnat tässä tilikaudessa jos alvit pystyy vähentämään tulevassa tilikaudessa
- Ilmoittaudun alv-rekisteriin välittömästi ja kiristelen hampaita takautuvien alvien muodossa. Koska toisaalta tällöin alle 8500 euron, ei vähennyksillä olisi toisaalta niin suurta merkitystä.

Miten ratkaisisit tilanteen?
Toppari
Viestit: 43
Liittynyt: 27 Elo 2011, 17:13

Re: Kannattaako ALV-rekisteriin meneminen kesken tilikauden?

Viesti Kirjoittaja Toppari »

Mitään yhtäkkisiä maksuja sinulle ei ole luvassa vaikka ilmoittautuisit alv-rekisteriin saman tien, sillä tuon kokoisella toiminnalla pääset harvennetun ilmoitusmenettelyn piiriin ja voit ilmoittaa alvit vasta vuoden lopussa koko vuodelta. Samalla voit hakea myös alarajahuojennusta, joten tuskin joudut alveja juurikaan maksamaan. Suosittelen siis itse liittymistä asap.
Passe
Viestit: 2
Liittynyt: 06 Marras 2011, 06:28

Re: Kannattaako ALV-rekisteriin meneminen kesken tilikauden?

Viesti Kirjoittaja Passe »

Onko tarkempaa tietoa miten tilittäminen toimisi sitten käytännössä tuolla harvennetulla ilmoitusmenettelyllä? Pystyykö siis sen huojennuksen hyödyntämään ennen alvien maksua vai pitääkö tilittää ensin kaikki alvit verottajalle vuodenvaihteessa ja saisin ne sitten tuon huojennuksen turvin takautuvasti vasta veronpalautuksina?
myokymia
Viestit: 782
Liittynyt: 23 Loka 2009, 08:03

Re: Kannattaako ALV-rekisteriin meneminen kesken tilikauden?

Viesti Kirjoittaja myokymia »

Passe kirjoitti:Onko tarkempaa tietoa miten tilittäminen toimisi sitten käytännössä tuolla harvennetulla ilmoitusmenettelyllä? Pystyykö siis sen huojennuksen hyödyntämään ennen alvien maksua vai pitääkö tilittää ensin kaikki alvit verottajalle vuodenvaihteessa ja saisin ne sitten tuon huojennuksen turvin takautuvasti vasta veronpalautuksina?
Vuoden viimeisellä kausiveroilmoituksella täytetään myös kohta alarajahuojennuksesta ja se lasketaan jo ilmoitusjakson maksettavaan/palautettavaan arvonlisäveroon mukaan. Eli mitään ei tarvitse verottajalle maksaa, jos alarajahuojennus on isompi kuin maksettava määrä muutoin olisi.
Vastaa Viestiin