Toiminimi ja "kukkaraha" (yömatkaraha)

Toiminimen kirjanpitoon ja verotukseen liittyvät keskustelut
Verovelvollinen
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Touko 2008, 18:30

Toiminimi ja "kukkaraha" (yömatkaraha)

Viesti Kirjoittaja Verovelvollinen »

Olen saanut sellaisen käsityksen, että työmatkalla ollessa on mahdollista saada päivärahan lisäksi ns. kukkaraha, jos yöpyy esimerkiksi jonkun tuttavan luona. Pitääkö tämä paikkansa myös toiminimen suhteen ja jos pitää, niin minne kyseinen korvaus tulee (kirjanpitoon vai lisävähennykseen vai jonnekin muualle)?
Andy
Viestit: 1560
Liittynyt: 16 Elo 2008, 15:50

Re: Toiminimi ja "kukkaraha" (yömatkaraha)

Viesti Kirjoittaja Andy »

Hyvä kysymys..

Toisaalta verohallinnon yhtenäistämisohjeessa kohdassa 3.2.5.1 sanotaan näin:

"Koska lisävähennyksellä elinkeinonharjoittaja on tarkoitus saattaa vähennyksen määrän osalta samaan asemaan palkansaajan kanssa, vähennyksen tekemisessä noudatetaan soveltuvin osin verovapaista kustannusten korvauksista annetun päätöksen perusteita ja vähennys myönnetään samoin edellytyksin kuin palkansaajalle olisi mahdollista maksaa verovapaata päivärahaa. "

Mutta myös näin:

"Lisävähennyksenä vähennetään verohallituksen tuloverolain 73 §:n 2 momentin nojalla vahvistaman työmatkasta saadun verovapaan päivärahan enimmäismäärä (35 tai 16 euroa), siltä osin kuin kirjanpidossa ei ole vähennetty matkasta aiheutuneita todellisia lisääntyneitä elantokustannuksia."

Periaatteessa ymmärtäisin tuosta että maksimivähennys on tuo 35 €/päivä, mutta toisaalta tuossa ylemmässä kappaleessa puhutaan elinkeinonharjoittajan saattamisesta samaan asemaan palkansaajan kanssa..
Vastaa Viestiin